- Kari kolehmainen Samaa tarkoittava suhdelaskenta

Lattialistojen asentaminen

Lattialistojen_asentaminen.jpg

Listojen asentaminen on työ, joka kohteeseen väsymisen myötä jätetään myöhemmin tehtäväksi. Näin listojen asentaminen tunnetusti jää monessa paikassa osittain tehdyksi, vaikka näkyvät paikat ovat listoitettu. Hankalaahan lattian rajassa tehtävä työ on, joka rasittaa asentonsa vuoksi asentajaa ja myöhemmin listat laittaessaan on poistettava paikalleen laitetut huonekalut ja niin edelleen. Pahimpana huonekaluna mieleeni tulee kirjahylly kirjoineen ja sen muuna sisältönä.

Lisäksi eräissä halvemmissa huonekaluissa ei ole huomioitu jalkalistan vaatimaa tilaa kaapin alareunassa. Nyt on mietittävä jättääkö listan seinän vierestä pois, jotta kaappi asettuu tukevasti seinää vasten, tai katkaiseeko jalkalistan huonekalun kohdalta. Kumpikaan näistä vaihtoehdoista ei ole hyvä ratkaisu. Entä, jos listan sisässä kulkee vaikkapa antennin johto, niin voiko jalkalistan jättää huonekalun kohdalta pois. Paksu antennin johto vaatii myös tilansa, joten kohteissa riittää mietittävää.

Jalkalistoissa on kierrettäviä nurkkia etenkin keittiön kaapistojen jalkalistoissa. Sovittamista ja uudelleen katkaisemista kauniin lopputuloksen saadakseen. Joskus näkee tässä oikaistavan, eikä listan nurkkia ole tehty jiiriin.

Puuseinään ruuvin asentaminen on yksinkertaista, mutta hauras tiiliseinä ja erittäin kova betoni ovat ongelmallisemmat. Näihin ei ammuta nauloja, joten ratkaisuna saattaa olla tulppaaminen ruuville, pienet lyöntiankkurit ja liimaaminen. Näissä kaikissa menee aikaa ja kuluttaa asentavan hermoja. Millä esimerkiksi puristaa liimattavat listat suurikokoisessa huoneessa? Esitteiden mukaan kaikki on helppoa, mutta kokeilkaa sama lattian tasossa työn tekemällä.

Back_Arrow.jpg

10.11.2022*16:23 (44000)
Lahden remontti- ja koontipalvelu
www.karikolehmainen.com
kari.kolehmaisen@gmail.com
Puhelin: 044 200 3207