Autotallin kokoaminen
Seuraavana oli halkaisijaltaan noin 50 mm runkoputkien kokoaminen kehikoksi. Tämän jälkeen levitin 500 grammaa neliömetriltä painavan pressun pihamaalle kehikon viereen. Tästä minä hivutin pressun rungon päälle, joka putken päällä liukumattomana oli jokseenkin työläs vaihe yksin tehtynä. Katto-osan jälkeen oli vuorossa molempien päiden oviaukkopressujen laittaminen ja pressun kiinnittäminen runkoon, pressussa oievien kuminauhojen avulla. Seuraavalla kerralla työn tehdessäni Pohjois-Karjalan lumisella alueella, lisään putkikehikon väliin siihen soveltuvan pressukangasta tukevan kehikon. Mielessäni on monta erilaista tapaa, joista en uskalla tässä vaiheessa enempää kertoa. Tämän tekstin alapuolella on valokuva teräsrakenteisesta autotallista tarkoitettuna polttopuiden ja päältä ajettavan ruohonleikkurin suojaksi. Ensimmäinen kunnollinen lumisade romahdutti rakennelman. Ylhäällä valokuvassa tarkoitettu pressuautotalli on kanadalainen, sikäläisiin olosuhteisiin tarkoitettu tukeva tuote. Painavinkin mies voi vetää leukoja sen kaarevan putken varassa. Lisäksi alla on valokuva tukematta jätetystä autotallirakenteesta, joka kesti kesän sateet, mutta ikävästi jätti alleen muun muassa uudehkon auton lumisateiden alettua eteläisessä Suomessa. |