Mayakalenterin päättyminen II

Mayakalenterin päättyminen trilogian toinen osa jatkaa ensimmäisen kirjan kertomusta. Muinaisuudesta, meille tuntemattomasta aikakaudesta ja Gizan suuren pyramidin rakentamisesta muinaisuuden tietämyksenä. Samalla viemällä kirjan henkilöt seikkailuun pohjoisen tunturialueelle, joista molemmista vaikutusvaltainen taho kiinnostuu, jokseenkin epämiellyttävällä tavalla lähestymällä.
Kirjassa esitetty matematiikka syventää ensimmäisessä kirjassa kerrottua, sitomalla kerronnan todellisuuteen, järjellisenä selityksenä pyramidien rakentamisen matematiikkaan ja ilmiöiden määrittämiseen muinaisuuden kehittämällä tavalla SI-järjestelmällemme rinnakkaisena tapana.
Intiaanien ennustamana mayakalenterin päättyessä vuonna 2012, olemme eläneet siihen mennessä kolme maailmaa ja elämme neljättä maailmaa ajasta kiinnostuneina. Tietoisuutemme kasvun seurauksena siirrymme viidenteen maailmaan. Kirjan luettuanne, olemme entistä pitemmällä matkallamme tajuntamme laajentamiseen.


27.10.2022*10.34 www.karikolehmainen.com mayakirja@gmail.com |