Samaa tarkoittavan suhdelaskennan alku
Start of the EP Calculation
Vuonna 1983, matkustettuani Länsi‑Saksaan, ostin ensimmäisen tietokoneeni. Se oli pieni, laskinta muistuttava laite, johon kuului nauha‑asema ja tulostin. Tällä kokonaisuudella suunnittelin tuotesarjoja: yhdistelin pieniä ohjelmapätkiä, joilla mitoitettiin tuotteet ja laskettiin niiden ominaisuuksia.

Noihin aikoihin määritin painot piirustuksiin suurella tarkkuudella. Myöhemmin erään yrityksen tuotantoinsinööri kiinnostui painojen määrityksestäni. Hän kertoi tarkistaneensa erään suuren tuotteen osia ja päässeen 100 gramman tarkkuudella samaan tulokseen. Edellinen perustuu kertojan ilmoittamaan tarkkuudestani.
Nauhalle tulostamani laskelmat eivät olleet ulkoasultaan näyttäviä, mutta tekivät aikanaan, kolmekymmentä vuotta sitten, vahvan vaikutuksen. Samalla kiinnostukseni kohdistui laskennan taustalla oleviin arvoihin ja siihen, miten ne voidaan johtaa tunnetusta, olemassa olevasta tiedosta. Tuolloin en vielä kyennyt viemään ajatusta pidemmälle, mutta kaksitoista vuotta myöhemmin osallistuin ideakilpailuun ohjelmalla, joka perustui juuri tähän alkuperäiseen oivallukseen.

28.11.2014*21:16 (883 - 884) www.karikolehmainen.com epcalculation@gmail.com |