Ketjureaktio
Chain ReactionKetjureaktio ilmenee, pienen muutoksen aiheuttaessa vastaavan kaltaisen muuttuvan muutoksen läheisyydessä. Tämä tapahtuu logaritmisessa järjestyksessä käyräviivana. Samaa tarkoittavalla suhdelaskennalla on mahdollisuus laskea tunnettua ja lisäksi aiemmin laskemattomia ilmiöitä, sarjaksi kuvattuna eksponentiaalisena käyränä. Suhdelaskenta perustuu valoon ja varjoon, pitkälti siten, kuten Platon näki sen omana aikanaan. Tämä perustuu Platoniin liitettyyn luolavertaukseen varjoista. On olemassa sanonta minkä taakseen jättää, sen edestään löytää ja näin on tässäkin tapauksessa. Varjot pystyvät kuvaamaan asioita, jotka valossa jäävät näkymättömiksi. Vastaava tapahtuu valokuvaa kehitettäessä. Tummista osista kehitetyssä valokuvassa ei kenties erota kaikkia sen yksityiskohtia. Valottamalla seuraavaa valokuvaa enemmän, tulevat yksityiskohdat enemmän esiin. Valo ja varjo musta-valkonegatiivissa vaihtavat puolia, vaaleat osat negatiivista kehittyvät tummaksi osaksi valokuvaa ja päinvastoin. Ilmiö kasvaa kuten tuotekäyrä Aikadilaatio on jossakin määrin vastaava tapahtuma kuin valokuvan kehittäminen. Aikadilaatio määrittää vastakkaisuuksia, joista toinen on ajan hidastumiseen ja toinen massan lisääntymiseen. Valokuvaukseen ja ilmiöön liittyvä ero on ajassa. Valokuvat saavat yksilöllisen valotusajan parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Ilmiöissä paras tulos saadaan kiiinteällä valonnopeuteen perustuvalla aikadilaatiokertoimella 1,0328. Aika hidastuu - massa kasvaa
Massaa voi koskea - aikaa ei voi
Valoa ja varjoa Viivaa ja viivattomuutta Leikkaa paperista nauha ja piirrä paperin toiselle puolelle viiva. Kierrä paperi 180 astetta ja liimaa päät yhteen. Paperi on kiertyneenä muodoltaan numero kahdeksan. Viiva kiertää paperin kumpaakin puolta. Samaa tarkoittavan suhdelaskennan periaatteena. Home Page3.5.2015*09:50 (850 - 1087) |