- Kari kolehmainen Samaa tarkoittava suhdelaskenta

Hollannille lahjoitettu kuukivienglish_translation.jpg

A Moon Rock Donated to Netherlands

USA:n Hollannille lahjoittama arvokas kuukivi oli arvoton puunpala

Amsterdamilaismuseon esittelemä kuukivi on arvoton puunpala. Kuukiveksi luullun esineen oli alunperin saanut Hollannin entinen pääministeri Willem Drees Yhdysvaltojen suurlähettiläältä vuonna 1969.

Kun kivi laitettiin esille Rijksmuseumiin, useat asiantuntijat epäilivät museolle kiven aitoutta. Riippumattomassa tutkimuksessa tulitikkurasian kokoinen näyte on paljastunut puunpalaksi.

Museo oli vakuuttanut esineen 50 000 euron arvosta, joutuen toteamaan sen arvottomaksi.

Yhdysvaltojen avaruushallinto Nasa lahjoitti Kuuhun tehtyjen matkojen jälkeen kuukiviä useille maille.

Ilta-Sanomat 28.08 2009

Johtopäätös

Kivettynyttä puupalaa ei osattu erottaa kuukivistä, mutta toisaalta: mitä tekemistä puupalalla ylipäätään oli kuukivien kanssa? Kuuhun kyllä kyettiin matkustamaan 1960‑luvun tekniikalla. Millä menetelmillä kivettymiä tutkittiin ja mikä oli Nasan päätelmä kivistä, ei ole tiedossa.

Kuukivet ovat todiste kuuhun laskeutumisesta. Mikäli puupala ei ole peräisin maapallolta, asia mutkistuu entisestään. Tapaus osoittaa, että näytteet voivat sekoittua. Joka tapauksessa Nasan tapa tutkia näytteitä ja hallituksen tapa lahjoittaa niitä antaa oudon vaikutelman. Suuri osa muistakin lahjoitetuista näytteistä on kadonnut; syyksi mainitaan esimerkiksi se, ettei niiden sijaintia enää tunneta.


Home_page_mark.jpg

6.5.2026*15:00 (570 - 975)
www.karikolehmainen.com
epcalculation@gmail.com