- Kari kolehmainen Samaa tarkoittava suhdelaskenta

Suhdelaskentamenettelyenglish_translation.jpg

EPC Method

Suhdelaskenta käsittelee suhteellisuutta ja sillä on yhteys joukko-oppiin. Moni ei ole tutustunut joukko-oppiin, vaikka kaiken matematiikassa sanotaan perustuvan siihen. Joukko-oppi on käänteistiedon matemaattinen perusta, jossa tieto haetaan tunnetun tiedon antamalla informaatiolla. Moni silti hallitsee matemaattisen menettelyn tiedon hakemiseksi, jossa käänteisellä tiedolla saadaan kuva haettavasta, mutta ei tarkkaa arvoa. Esimerkki tästä on kirjastojen tiedon hakumenettely.

 

muuraustarvike.jpg

                                  Laskelmat ovat matemaattisia tiiliä rakennelmaan

Suhdelaskenta ei kuitenkaan perustu käänteistietoon ja siitä johdettuun tietoon. Laskenta perustuu vertaistiedosta määritettävään arvoon. Matematiikkaa ei joissakin tapauksissa lasketa luonnontieteisiin, joskus sen edes yrittämättä soveltaa sitä maailmankuvaan. Tämän kuvauksen antoi Nobel-palkittu fyysikko ja matemaatikko, Richard Feynman. Tämän hän on todennut tehtyään ihmisen määrittämän tarkimman luonnonkuvauksen. Richard Feynmannista on muistettava hänen ilkikurinen pilke silmäkulmassa.

Varmuudella on menettely tiedon hakemiseksi käänteistietoon perustuvana, jolla tarkoitan joukko-oppia. Vastaava menettely on käsitteellisten ja käsin kosketeltaviin asioiden määrittämiseksi suhdelaskentamenettelynä. Joukko-oppi antaa kuvan ongelmasta tai etsittävästä tiedosta, mutta suhdelaskenta antaa usein tarkan tuloksen. Tuotteet sivuillani ovat todiste laskennasta ja laskennan syntymisestä. On helpompi uskoa laskentaan, josta löytyy taulukoitua tietoa, malleja maailmassa ja yhtenäinen kuvaus asioiden välille. Suhdelaskenta on tarinaa, historiaa ja luovuutta. Laskennan erilaisen käsittelytavan seurauksena syntyy jotakin, jota muulla tavalla ei synny. Laskenta ei etene johdonmukaisesti kohti tunnettua, kuten koulussa oppiessamme. Suhdelaskenta etenee tunnetun kautta tuntemattomaan.

Back_Arrow.jpg


1.2.2015*11:01 (7 - 885)
www.karikolehmainen.com
epcalculation@gmail.com