- Kari kolehmainen Samaa tarkoittava suhdelaskenta

Amerikan mantereen löytyminen

 

imag0171.jpg

 

Nähdessään ensimmäisen kerran Amerikan mantereen, merimiehet vuonna 1498 näkivät suurella varmuudella kuvassa näkyvän paikan. Laivasta putosi tai ui rantaan muutamia merimiehiä. Särkät rannan edustalla estivät maihinnousun, jolloin merimiehet pääsivät kolme vuotta myöhemmin takaisin laivaan. Paikka on Meksikossa Yucatánin niemimaalla. Ensimmäisellä matkallaan vuonna 1492, Kristoffer Kolumbus ei purjehtinut näin kauas. Toisella matkallaan 1493, hän purjehti Länsi-Intian saaristossa.

20190419_Kolumbuksen_kolmas_matka.jpg

Aikanaan Amerikan mantereen löydyttyä alkoi kartoitustyö, joka ei ole vielä valmis. Samoin suhdelaskenta vaatii kartoitusta, sen sisältämien asioiden merkitsemiseksi muistiin. Aloitin suhdelaskennasta kirjoittamisen näissä maisemissa ja koin vastaavalla tavalla olleeni uuden edessä. Tällä kertaa uusi oli ennestään tuttua, tavalla tai toisella samaa tarkoittavana.

Keski-Amerikka sijaitsee Kravun kääntöpiirin ja päiväntasaajan välissä. Meille pohjolan ihmisille yllä näkyvä tähtitaivas on toisen näköinen.  Esimerkiksi puolikuu pystyasennosta poiketen, on näillä asteilla vaaka-asennossa. Samoin meistä poiketen taivaannapa on lähes horisontissa, eikä korkealla taivaalla. Huomattavin ero on taivaan tarkkailijan kannalta auringon liikkeissä, auringon kulkiessa kaksi kertaa vuodessa zeniitin kautta.

Suomessa odotettuja ajankohtia ovat talvi- ja kesäpäivän seisaukset, joista juhannus on sanontamme mukaan juhlista odotetuin. Lähellä päiväntasaajaa päivän pituus ei vaihtele, kuten pohjoisessa tai etelässä, missä helpoimmin havaittava tapahtuma on auringon kulkeminen lakipisteen kautta.

Tähtitiede oli kehittynyttä Kolumbuksen löytäessä Amerikan mantereen. Meksikon lahden rannalla asustivat alunperin vanhimpina olmeekit, joiden rakennuksia on löydetty 3 000 vuoden takaa. Taiteessa ja tieteessä pisimmälle pääsivät Yucatánin niemen Mayat, joiden aikakausi oli noin 300 -900 jKr. Kirjoitustaito kehittyi täällä ennen ajanlaskumme alkua, jonka ansiosta tiedämme näistä kulttuureista enemmän, kuin esimerkiksi Pohjois-Amerikan intiaaneista.

Esimerkkinä kalenteri oli kehittyneempi, kuin maan valloittaneilla euroopassa. Suhdelaskenta on samalla tavalla poikkeava, kuin tähtitaivaan ilmeneminen taivaalla. Molemmat perustuvat ilmiöön liikkeenä auringon suhteen ja valonnopeuteen. Laskemme edistyessämme suhdelaskentaa energiaan perustuvina lausekkeina.

Tämä, sillä laskennan perusteet ovat auringosta. Havaitsemme tämän ensin yksittäisenä tapahtumana, kuten aallon rannalle iskeytymisen. Aalto aallolta eli laskelma laskelman jälkeen, laskenta osoittaa yhtenäisen tarkastelumallin merenä, johon kuvaannollisen aallonkin energia on auringosta.

Kaavoihin perustuva laskenta on tarinatonta, ilman taustalla vaikuttavan kokonaisuuden ymmärtämistä. Suhdelaskenta on tarinan sisältävää, jonka jälkeen laskenta on nopeampaa kuin kaavoilla. Aikaa kuluu tarinaan, kenties samaan tapaan, kuten intiaanit niitä aikanaan toisilleen kertoivat.

Back_Arrow.jpg

19.4.2019*20:00
www.karikolehmainen.com
epcalculation@gmail.com