Säveltaide ja kultainen leikkaus
Säveltaiteessa kultaisen leikkauksen käyttö ilmenee teoksen, sen osien tai taitteiden jakamisena. Béla Bartok, töiden sanotaan perustuvan kultaiseen kolmioon ja akustiseen suhdelukuun. Erik Satie, ranskalainen säveltäjä käytti kultaista leikkausta useissa töissä. Antonio Stradivaria (1644 - 1737) italialainen viulunrakentaja kehitti viuluistaan niin kutsutun kultaisen kauden mallin vuonna 1702. Viulujen rakentamisen yhteydessä viulujen S-aukot kanteen sijoitettiin kultaisen leikkauksen suhteessa, puhtaan sointupohjan saavuttamiseksi. Monet muutkin mittasuhteet viuluissa noudattivat kultaisen leikkauksen suhdelukua. Viimeistään 1800-luvulla viulut olivat saavuttaneet maineen ja niistä tuli soittajien haluamia soittimia. Viulussa on 70 osaa, jotka valmistettiin leikkaamalla, liimaamalla ja lakkaamalla. Soittimet ovat kestäviä ja edelleen käytössä olevia, vaikka esimerkiksi kansipuu on ohuimmillaan millimetrin paksuinen. Edelleen ollaan hämmästyneitä soittimien äänestä. Viuluja tutkitaan tieteellisillä menetelmillä äänen salaisuuden selvittämiseksi ja johdattamiseksi teolliseksi valmistamiseksi. Hämmästystä ei aiheuta ainoastaan ääni, myös puun käsittelyn taito on kunnioitusta herättävää mestareiden käsien jäljiltä.
Joonas Kokkosen oopperan Viimeiset kiusaukset kahden näytöksen kestoajat noudattavat kultaista leikkausta. Jean sibelius 5. sinfonia 1900-luvulla Guillaume Dufaun messussa "Se la face ay pale" kultainen jako esiintyy monikerroksellisesti, jonka ei sanota olevan sattumaa. Muita nimiä ovat mm. Brian Transeau ja Debussy, jotka ovat tunnetusti käyttäneet suhdetta. Amadeus Mozart ja Johan Sebastian Bach. He ovat myös käyttäneet kultaista leikkausta sävellyksissään. Musiikin sanotaan länsimaissa perustuvan kultaiseen leikkaukseen, poiketen sävelkulultaan ja rytmiltään afrikkalaisesta ja itämaisesta musiikista.
29.04 2010* |
Jean Sibelius