- Kari kolehmainen Samaa tarkoittava suhdelaskenta

Yksiulotteisuusenglish_translation.jpg

One-Dimensionality

1.   Fysiikka ja matematiikka

1.1   Fysiikassa ja matematiikassa, matemaattisen tilan tai kappaleen ulotteisuus määritetään epävirallisesti pienimpänä määränä koordinaatteja erittelemään mikä tahansa paikka siihen sisältyvänä.

1.2   Yksiulotteisuutta yleisesti kuvaa viiva. Äärettömässä viivassa on aina ensimmäinen piste, jota merkitään esimerkiksi A kirjaimella ja numerolla. Mikä tahansa paikka voidaan tällöin merkitä esimerkiksi A7. Yksiulotteisuus viivana kuvattuna voi kaartua monessa ulotteisuudessa, silti se säilyy yksiulotteisena.

viiva_a.jpg

2.   EP-fysiologia

Fysiikka ja matematiikka tunnistavat yksiulotteisuudessa viivan. Fysiologia tunnistaa tässä etenevän liikkeen. Etenevä liike on myös mittanauhan liike, jossa liike on mitan muutos. Mittanauha ei ole tutkittava kohde, vaan esimerkiksi kannattaja, jonka pituus vaikuttaa taipuman suuruuteen. Taipuman voidaan laskea sekunteina tai senttimetreinä, riippuen tarkasteltavasta kohteesta.

2.1   Hidas liike

Kuvittele ryömiväsi ahtaassa viemäriputkessa, joka kaartelee maan alla ja nousee lopulta mäen harjalle. Putki on kolmeulotteinen ja se on sijoitettu kolmeulotteiseen maailmaan. Sille, joka on putkessa, tila on yksiulotteinen. Pääset vain eteen- ja taaksepäin. Kuljet kaikissa kolmessa ulkopuolisen tarkkailijan havaitsemissa ulotteisuuksissa, mutta putkessa et sitä näin koe. Näet periaatteessa vain eteenpäin, sillä et mahdu näkemään taaksepäin.

juoksuradat_smallest.jpg

2.2   Nopea liike

Liikemäärä p muuntuu Lorenz-muunnoksessa tekijällä 1/L, kun L = sqrt (1-( v/c )2)

==>    aikadilaatio 1,0328 valonnopeudella 0,25 c

Eräs suurimmista tieteen virhepäätelmistä on ollut aikadilaation liittyminen ainoastaan suurella nopeudella tapahtuviin ilmiöihin. Kilpajuoksijat juoksuradalla ovat saman maailmankaikkeuden lainalaisuuden alaisia, kuin suurella nopeudella liikkuva raketti. Todellista lähes valonnopeutta saavuttavaa rakettia, ei kenties koskaan kyetä valmistamaan.

Myöhemmin kerroin 0,25 lisätään laskelmiin 1,25. Yksi (1) on jokin hyvin tunnettu. Kerroin on pisteen jälkeen ja tämä tarkoittaa 1,25. Tämä sillä suhteellisuuden kertoimet ovat suurimmaksi osaksi välillä 1,0328 ... 1,618 (kultainen leikkaus). Yksiulotteisuudessa kerroin 1,25 merkitsee kaksi kertaa suurempaa ilmiönä. Yksiulotteisuus sisältyy kolmeulotteisuuteen, kuten putkiesimerkki osoittaa.

1d x 2d x 3d x aikadilaatio = 2
1,25 x 1,25 x 1,25 x 1,0328 = 2

3.   Näkemisen geometria

Pascalin kolmio tunnistaa ulotteisuudet, tässä yhteydessä yksiulotteisen etenemän kaksinkertaisena. Tarkastelu ovat lyhyet kilpaurheilun juoksumatkat.

Pascalin kolmio                               Juoksumatkat                       Pituudet

                 1                                                 100                                   100 m

             1      1                                       100       100                             200 m

         1      2       1                           100       200       100                       400 m

    1      3       3      1                  100       300      300      100                  800 m

1       4      6       4      1        100     400       600       400     100          1600 m

Back_Arrow.jpg

15.6.2015*10:40 (1112 - 1146)
www.karikolehmainen.com
epcalculation@gmail.com